Vesi
Automated Meter reading (AMR)
Älykkäät mittausratkaisut

Mutkaton tapa vesimittarien luentaan

Fairview Water District, Oregon

66 prosentin ajansäästö

Mittarien etäluenta säästää aikaa harvaan asutulla seudulla

Tyynenmeren rannikolla, Oregonin osavaltion pohjoisimmassa nurkassa, sijaitsee Tillamookin piirikunta, joka tunnetaan lypsykarjatiloista, metsäteollisuudesta ja kalastuksesta. Piirikunnan vesiyhtiö, Fairview Water District, toimittaa vettä alueen noin 1 200 asukkaalle. Vesiyhtiötä pyörittää kaksi henkilöä, jotka ovat yhdessä yhtiön hallituksen kanssa ottaneet tavoitteekseen päivittää alueen ikääntyvää vesijohtoverkostoa ja tehostaa yhtiön päivittäisiä rutiineja.

Uudistustöiden ensimmäisessä vaiheessa Fairview'n vesilaitoksen hoitaja David Pace havaitsi, että useimmat järjestelmän mittareista olivat vähintään 20 vuotta vanhoja. Mittareita testattiin, ja testatuista noin 33 % näytti virheellisiä lukemia alhaisella virtaamalla, mikä pienensi yhtiön laskuttaman kulutuksen määrää noin yhdeksällä prosentilla.

Koska etäluentamahdollisuutta ei ollut, henkilöstöä oli vähän ja vedenkulutus laskutettiin kuukausittain, Pace joutui itse käymään säännöllisesti lukemassa manuaalisesti mittarit, jotka sijaitsivat ihmisten takapihoilla, lypsykarjatiloilla ja muilla syrjäisillä paikoilla. Älymittarien asennuksen jälkeen luenta sujuu sähköisesti ja vie kolmanneksen siihen aiemmin kulutetusta ajasta.

"Mittarinluentaohjelmisto ja sen latausprosessi olivat hyvin yksinkertaiset", vesilaitoksen hoitaja David Pace toteaa.

"Kamstrupin mittarit, mittarinluentalaitteistot ja -ohjelmisto ovat huomattavasti parempia, yksinkertaisempia ja käyttäjäystävällisempiä kuin mitkään aiemmin käyttämäni mittarit ja radioyhteydellä toimivat järjestelmät. Mittareissa on hyvä näyttö ja ne on suunniteltu niin että asennus sujuu vaivattomasti."

David Pace, vesilaitoksen hoitaja

Erittäin tarkat mittaustulokset

Kaikille osapuolille reilu laskutus

Fairview'n vesiyhtiö halusi tehostaa toimintaansa, päivittää tekniikkaa ja vähentää laskuttamatta jäävän veden määrää hankkimalla uudet mittarit ja mutkattoman mittarinluentajärjestelmän. Yhtiö päätyi Kamstrupin flowIQ®-ultraäänimittareihin ja automaattiseen mittarinluentajärjestelmään (AMR), joiden ansiosta vedenjakelu on nyt entistä huolettomampaa ja kannattavampaa.

flowIQ®-mittarit valmistetaan täysin automatisoiduissa tuotantotiloissa, joissa ne kalibroidaan erittäin tarkoiksi – niiden mittaama alhaisin virtaama on noin 0,095 litraa minuutissa. Mittarien tarkkuus säilyy yhdenmukaisena ja muuttumattomana mittarin koko käyttöiän ajan. Nyt Fairview pystyy laskuttamaan jokaisen asiakkaille toimitetun vesipisaran todellisen kulutuksen mukaan.

"Mittarinluentaohjelmisto ja sen latausprosessi olivat hyvin yksinkertaiset. Meidän piti vain ladata tiedosto ja ohjelma Kamstrupilta ja syöttää järjestelmään mittarien osoitteet", Pace kertoo. Mittarit voidaan jaotella ohjelmassa ryhmiin, joihin sovelletaan esimerkiksi tiettyjä tehtävälistoja tai luentareittejä. Lisäksi mittaridata voidaan siirtää ohjelmasta suoraan laskutusohjelmistoon, mikä vähentää hallinnollisiin toimiin kuluvaa aikaa ja mahdollisia laskutusvirheitä.

Kamstrupin mittausjärjestelmän ansiosta Fairview Water District pystyy keskittymään aikaavievien hallintotehtävien sijaan ydinosaamiseensa – vedenjakelujärjestelmän ylläpitoon.

Ratkaisu

Asiakas: Fairview Water District, Tillamook, Oregon, Yhdysvallat

Mittauspisteitä: 650

Mittaustekniikka: flowIQ®-ultraäänimittarit ja AMR-ohjelmisto USB-yhteydellä

Toteutuneet hyödyt: tuottojen kasvu 9 % alhaisen virtaaman mittauksen ansiosta

Käydään suoraan asiaan

Miten voimme olla sinulle avuksi?

Tarvitsen

Haluan

Haluaisin

1 2 3 4 5 6