Huoneistokohtainen mittaus
Advanced Metering Infrastructure (AMI)
Tietoturva
Mittarinluenta

Yhdeksän laitosta
– yksi älyverkkoratkaisu

MV Group, Tanska

Kun MV Group päätti sijoittaa useamman yhtiön yhteiseen älyverkkojärjestelmään, päätös toi merkittäviä etuja ja säästöjä koko yhtymälle ja kaikille asiakkaille. Joustavan järjestelmän ansiosta myös joukko pienempiä energiayhtiöitä on voinut liittyä mukaan yhteisratkaisuun.

Vuonna 2013 MV Group -yhtymä päätti investoida kattavaan älyverkkojärjestelmään, joka hoitaisi kulutustietojen luennan ja käsittelyn. Päätös tehtiin lähinnä taloudellisin perustein. Useamman laitoksen yhteinen ratkaisu osoittautui hyvin nopeasti järkeväksi sijoitukseksi, joka toi mukanaan toinen toistaan kannattavampia etuja. Tällä hetkellä MV Groupiin kuuluu yhdeksän pääosakasta ja useita pienempiä yrityksiä, joista kaikki hyötyvät yhteistyön eduista.

Nerokas idea kasvoi älykkääksi ratkaisuksi
Älyverkko oli ollut jo jonkin aikaa RAH service -sähköyhtiön asialistalla, mutta se päätettiin toteuttaa vasta, kun selvisi, että laki edellyttää etäluettavia sähkömittareita vuoteen 2020 mennessä. 

Ajatus yhteisratkaisusta vei monta pannullista kahvia. Lähialueilla toimivien vesi- ja lämpöyhtiöiden kanssa käytiin useita keskusteluja. Huhu yhteistyöhankkeesta levisi nopeasti, ja hetkessä siinä oli mukana jo kahdeksan energiayhtiötä. Eikä aikaakaan, kun MV Group perustettiin.

Yhtymä perustettiin, kun mekaanisten mittareiden vaihto oli ajankohtaista ja se haluttiin toteuttaa edullisena yhteishankintana. Samalla yhtiöt saivat toivomansa mahdollisuuden tarjota asiakkailleen yhden, keskitetyn ratkaisun. 
 
”Alun perin ajattelimme, että suuremmalla mittaritilauksella saavuttaisimme paremmat kauppaehdot. Samalla arvostimme sitä, että pystyisimme tarjoamaan asiakkaillemme yhteisen ratkaisun, josta näkee kotitalouksien energian- ja vedenkulutuksen”, kertoo RAH Servicen sopimusjohtaja Lars Kristensen.
 
Nyt yksi älykäs järjestelmä etälukee ja käsittelee kaikkien 192 000 mittauspisteen tiedot. Se tukee kaikkia energiamuotoja ja välittää yhtiöille kattavasti toimintadataa. Yhteisen järjestelmän lisäksi yhtymän yhdeksän pääosakasta omistavat yhdessä koko infrastruktuurin eli radioverkon.

”Meille on ehdottoman tärkeää, että järjestelmä pitää yhtiökohtaisen datan erillään. Toteutustapamme takaa, että voimme lisätä verkkoon uusia yhtiöitä nopeasti ja tarpeen mukaan, vaarantamatta tietoturvaa ja tietoyhteyttä”, 
painottaa Lars Kristensen.

Yhtymän suuri koko on pienyhtiöiden etu

Monet yhtymän perustaneista osakkaista ovat kehittäneet erilaisia yhteisiä tapoja, joilla mittarinluenta, hallinto ja laskutus hoidetaan keskitetysti alueen pienten yhtiöiden kanssa. Vaikka yhtiöt käyttävätkin samaa ratkaisua, järjestelmä ja hosting-palvelu takaavat, että eri yritysten keräämä mittaridata pysyy erillään ja henkilötietolakien määräyksiä noudatetaan.
 
Yhtymä on kannattava ratkaisu niin taloudellisesti kuin teknisesti. Lisäksi yritykset voivat vaihtaa kokemuksiaan ja saada asiantuntevaa palautetta, jonka avulla yhteistyötä voidaan kehittää. ”Etenkin pienemmät yhtiöt haluavat kuulua yhteisöön, jolla on yhteinen tavoite: vahvistaa kunkin yrityksen asemaa ja tarjota tukea ja ohjausta”, kertoo Lars Kristensen.

Pienemmät käyttökustannukset ja korkealaatuisempi jakelu

Etäluennan käyttöönotto on säästänyt kaikkien yhdeksän energiayhtiön vuosikustannuksia merkittävästi. Manuaalisesta luennasta on siirrytty automaattiseen vuosittaiseen mittarinluentaan, ja vuotovalvonta sujuu tehokkaammin, osana järjestelmää.
 
Säästöjä on saatu myös mittarien käyttö- ja valvontakustannuksissa, ja upouuden järjestelmän käyttöönotto vähentää kenttätyön tarvetta. ”Olemme pystyneet säästämään kustannuksissa, sillä kaikki mittarit kuuluvat nyt yhteen ja samaan järjestelmään. Aiemmin ylläpidimme kolmea eri järjestelmää”, toteaa Lars Kristensen.
 
Järjestelmän välittämä valtava datamäärä antaa yhtiöille selkeämmän yleiskuvan verkon toiminnasta ja loppukäyttäjien kulutuksesta sekä auttaa jakelun valvonnassa ja optimoinnissa. Nyt pystytään havaitsemaan ja korjaamaan myös sellaiset vikatilanteet, jotka saattoivat aiemmin jäädä huomaamatta.

”Pystymme toimimaan välittömästi. Aiemmin saattoi kulua useita vuosia ennen kuin huomasimme, että jokin oli vialla. Vika huomattiin vasta, kun asentaja kävi tutkimassa mittaria. Lisämaksuista oli todella hankala keskustella asiakkaan kanssa. Ei ollut helppoa todeta, mikä oli oikein ja kohtuullista."
 
Suuren datamäärän ansiosta pystymme nyt mitoittamaan verkon tarkemmin. Lars Kristensen selventää: ”Nykyisin tekninen tiimi pystyy perustelemaan laskelmat verkosta tulevalla faktatiedolla, eivätkä laskut enää perustu arvioihin. Lähestymme optimitilannetta, ja samalla saavutetaan selkeitä säästöjä.”
 
Kamstrupin ja MV Groupin tiivis yhteistyö näkyy hankkeen kaikissa vaiheissa. Hanke on poikinut mittareiden suorituskykyä mittaavaan Performance Centren, joka perustettiin MV Groupin asentajien toivomuksesta. Heidän mielestään jokaista mittaria ja sen tehoa valvova keskus tehostaisi asennustyötä merkittävästi.

Performance Centressä toimiva RAH Service seuraa tiedonkeruun tilaa jatkuvasti. Päivittäin saatavan tehtävälistan avulla tiimin on helppo määrittää töiden tärkeysjärjestys.
 
”Performance Centre ja etenkin tehtävälista auttavat meitä valtavan paljon arkisessa työssä”, selventää Lars Kristensen.
 
Tunnin välein saatavat lukemat asiakastuen apuna 
Myös yhtiöiden asiakaspalvelun tasoa on pystytty parantamaan huomattavasti. ”Olemme ilman muuta saavuttaneet merkittäviä säästöjä, mutta sitäkin tärkeämpää on ollut suoran asiakaspalvelumme laadun parantuminen. 

Jos laskun sisältö tai oma kulutus herättävät kysymyksiä, voimme nyt tarjota asiakastukea, joka perustuu tunnin välein saataviin lukemiin.

Kohti reaaliaikaista dataa

Ratkaisu on nyt ollut suurelta osin käytössä noin vuoden. Keskitymme edelleen datan hyödyntämiseen, jotta yhtiöt saisivat siitä parhaan mahdollisen edun. Lars Kristensen uskoo tietävänsä energiateollisuuden tulevan suunnan: 

”Jatkossa pääsemme koko ajan lähemmäksi reaaliaikaista dataa. Ja pystymme ilman muuta toimimaan sitä tarkemmin ja tehokkaammin, mitä paremmin reaaliaikaisuus saadaan toteutumaan jo nyt." 

9 yhtiötä – 192 000 mittauspistettä


Kamstrupin toimittamat ratkaisut

  • OMNIA-älyverkkoalusta
  • OMNIPOWER-yksivaihe- ja kolmivaihesähkömittarit
  • Älykkäät vesimittarit
  • MULTICAL 402 -lämpöenergiamittarit
  • Palvelu-, tuki- ja käyttösopimukset
  • Etäluenta radioverkossa ja GPRS:n kautta 
  • Älykäs vuotovalvonta
  • Performance Centre, joka sisältää selkeän yhteenvedon mittaritiedoista sekä mittarien ja verkon osien huoltotarpeen
  • Toteutus: Hanketta aloitettiin toteuttaa kesällä 2014. Suurin osa mittareista sekä radioverkko ovat olleet käytössä kesästä 2016 alkaen